sunnuntai 15. syyskuuta 2013

ONKO NYT TODELLA SYKSY?

Syyskuu on jo puolessa ja siihen nähden on edelleen ollut uskomattoman lämmintä. Ihan mahtavaa, että aurinko  jaksaa vielä paistaa! Perjantaina päätettiinkin ystävän kanssa lähteä nauttimaan vapaapäivästä ja auringosta yhteiselle koiralenkille. 


Suunnaksi otettiin Hietsu ja sen tuntumassa sijaitseva Lapinlahden koirapuisto, jossa on erillinen pienten koirien puoli. Muihin kun ei näiden alle kaksikiloisten kanssa ole valitettavasti mitään asiaa. Alkuun täälläkin meidän puistoilu alkoi seisoskelulla koirat sylissä. Niin se vain on, että pienikin koira voi olla iso, riippuen mistä vinkkelistä sitä katsoo. Aitauksessa riehakas mäyräkoira vaikutti lähes jättiläiseltä ja kun nimeksi ilmeni HANNIBAL, oli ehkä ihan syytäkin pitää pikkukundit sylissä. Noh, lopulta pääsi omat karvanaamat kuitenkin kirmaamaan vapaana, Hannibalin jatkaessa matkaansa muiden "isojen" koirakaveriensa kanssa.
Takaisin kotiin päästyä oli Daniel ja Oliver väsynyttä poikaa.























Viikonlopun päätteeksi tuli tänään vielä poikettua Design Marketissa Kaapelitehtaalla, joten tunnelmia ja poimintoja sieltä luvassa myöhemmin... 

Miten te ootte nauttineet syysauringosta ja viikonlopusta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti